Etusivu
Heinolan Metsästysyhdistys ry on vuonna 1932 perustettu metsästysseura, joka toimii Heinolan lähiympäristössä.
Jäseniä Heinolan Metsästysyhdistyksessä on noin 100. Metsästys- ja riistanhoitoalueet sijaitsevat pääasiassa Paistjärvellä ja Vaippilassa.
Heinolan Metsästysyhdistys ja sen jäsenet harjoittavat kestävän kehityksen mukaista metsästystä sekä riistanhoitoa. Riistanhoidolliset työt sekä ampumaharjoittelu toistuvat vahvasti yhdistyksen toiminnassa ympäri vuoden. Yhdistyksen toimintamallissa on erityisen tärkeässä roolissa myös luonnon arvot ja niiden kunnioittaminen.
Kenneltoiminta on ollut myös tärkeässä roolissa yhdistyksen perustamisesta lähtien. Yhdistys muun muassa järjestää vuosittain kansainvälisen koiranäyttelyn Heinolassa. Viime vuosina koiranäyttelyssä on ollut koiria noin 1500. Näyttely on järjestetty yhdessä Heinolan palvelus- ja seurakoirayhdistyksen kanssa.
Heinolan Metsästysyhdistyksen toiminnasta kertova Minna Simosen koostama video. Vuoden kierto
Heinolan Metsästysyhdistys huolehtii myös Komostentien pieneläinten hautausmaan hoidosta. Yhteyshenkilö Joonas Lehtinen puh. 050 353 5972
Hautausmaa sijaitsee osoitteessa Komostentie 250.